Jämi84 cyclocrossilla

Tämä oli minulle neljäs kerta Jämi84:lla ja edelleen pyöränä cyclocross. Rata on aiempina vuosina sopinut hyvin ajettavaksi kapearenkaisella, koska reitille ei ole sattunut yhtään teknisempää polkua. Entäpä tänä vuonna, kun reitti muuttui? Lue alta 🙂

Ennen kisaa

Viime vuoden Jämi84:n jälkeen ajattelin, että kisa on nähty cyclocross-sarjassa, kun voitin toista kertaa ja sarjan suosio tuntui hiipuvan. Tänä vuonna mieli kuitenkin muuttui ja krossarilla kisaaminen tuntui taas houkuttelevalta. Lisäksi listoilta löytyi jälleen oma sarja krossareille. Ilmoittautuessa huomasin, että päivä oli siirtynyt elokuun loppuun. Ei haitannut minua.

Viime syksynä ostin krossariin Compass Steilacoom nappularenkaat paikallisia Raparosseja varten ja halusin päästä kokeilemaan miten ne toimivat Jämin kaltaisessa kisassa. Renkaissa on todella notkeat kyljet (eng. ”supple”), mudassa hyvin toimiva kuvio ja nappuloiden asettelu on sellainen että rengas rullaa järkyttävän hyvin myös asfaltilla. 38mm leveinä renkaat on suunniteltu tarjoamaan samanlainen ajotuntuma kuin 33mm leveillä high end krossituubeilla.

Viime vuonna suurimmat ongelmat krossarilla ajossa olivat olleet lähinnä renkaista johtuvia. Ajoin silloin Hutchinson Black Mamba CX -renkailla, jotka ovat 34mm semi-slicksit. Pidon kanssa oli putkelta ajaessa ongelmia ja renkaat tuntuivat liian kovilta, vaikka ilmaa oli niin vähän, että takarengas löi vanteelle muutamassa kohdassa. Viime vuonna kisasin myös ensimmäistä kertaa uudella krossarillani, On-Onen Pickenflickillä. Levyjarrullisen pyörän haittapuolena huomasin aiempaa kovemman keulan, koska levyjarru vaatii suoran ja tukevan etuhaarukan. Aiemmassa pyörässä oli huomattavasti sirompi taivutettu etuhaarukka, joka vaimensi hyvin epätasaisuuksia. Ostin pyörään uutena myös Easton EC90 SLX3 hiilikuitutangon, kun sellainen löytyi edullisesti alennusmyynneistä kesällä. Tanko on myös suunniteltu suodattaman tärinää, joten kompensoin sillä jäykempää keulaa. Ruuvasin tangon kiinni ja uusin tankonauhat torstai-iltana ennen kisaa ja en ehtinyt ajamaan edes testilenkkiä. Mitä niistä viime hetken muutoksista ennen kisaa sanotaan? 😉

Uusi tanko. Teipit sain melkein hyvin.

Kisa-aamu

Aamu alkoi sateisena ja lämpömittari näytti +6. Todella mukavaa, oikein laji spesifiä cyclocross keliä pukkaa. Pienen sääennusteen tutkailun jälkeen päätin vaihtaa Maastoonpolje-kisashortsit lämpöisempiin 3/4 pituisiin. Laitoin myös kisa t-paidan alle pitkähihaisen teknisen paidan ja vaihdoin lyhyiden hanskojen tilalle sormikkaat. Kevyen aamupalan nautittuani kävin pumppaamassa renkaisiin painetta 3.0/3.2 bar. Vähempikin olisi riittänyt, mutta ajattelin pelata varman päälle. Muun perheen heräillessä laitoin pyörän auton katolle ja otin suunnan kohti Ikaalisten kylpylää ja uutta kisakeskusta.

Matkalla sää parani ja aurinkokin paistoi parissa kohdassa. Perillä liikenteenohjaus näytti parkkipaikan läheiseltä pellolta. Paikalla oli jo paljon tuttuja ja työkaverit Severi ja Jukkakin ilmestyivät paikalle kisanumeroa hakiessa. Puolta tuntia ennen kisaa satoi taas vettä ja odottelin lähtöä sisätiloissa lämpimässä. Kun lähtöön oli 20 minuuttia, vein takin ja muut turhat kamat autoon ja ajoin pientä lämmittelyä. Kävin myös katsomassa minkälainen lähtösuora olisi. Tässä tulikin ensimmäinen pieni yllätys koska lähtö oli golf-kentältä ja sieltä siirryttiin kevyeen ylämäkeen heinikkoista kärrypolkua. Alusta ei ollut missään tapauksessa tasainen ja tuntui melko pehmeältä. Päätin että olisi varminta ajaa näkyviä uria pitkin kapeilla renkailla ja varoa syvempiä kuoppia. Lämmittelykierroksen jälkeen ryhmityin Tapion ja Juhan kanssa 3:30 aikatavoitteen mukaiseen kohtaan lähtökarsinassa. Porukkaa silmäillessä mukana näkyi olevan taas muutama muukin rohkea krossipyörillä. Juha ehdotteli, että ottaisin vasemmalta puolelta lähtöpaikan, kun siellä oli muitakin käyräsarvia. Jäin kuitenkin oikealle, kun siellä oli väljempää. Vesisade alkoi taas.

Lähtö ja kisan alkupuoli

Kaksi minuuttia! kuului selostajan huuto. Mielessäni liikkui, että lähtö pitäisi ottaa rauhassa, ettei eturengas vahingossa tökkää johonkin ja mies mene sarvien yli. Uusi tanko tuntui oudolta käsissä. Tiivistettiin rivejä. Yksi minuutti! Laitoin kellosta mittauksen päälle, syke 130. Mitenhän sitä jaksaa ajaa, kun kesällä ajot jäivät vähiin ja tein lähinnä lapiohommia? 30 sekuntia! Täytyy ottaa rauhassa ja iskeä tiellä… 5,4,3,2,1, AJA!

Kärki lähti normaaliin tapaan kovaa, mutta omalla kohdalla porukka lähti huomattavasti rauhallisemmin. Vauhti ehti kasvaa jo ennen kärrypolkua sen verran että polulle tulo ruuhkautui. Osa porukasta ajoi sivuilta ohi, mutta itse tähtäsin samaan uraan minkä koeajoin ennen kisaa. Pääsin kuin pääsinkin siihen ilman että kukaan kiilasi eteen. Tässä ajoin sitten rauhassa edellä menevän perässä enkä yrittänyt mitään ennen kuin tulimme asfaltille. Näin että Tapio ja Juha olivat jo päässet huomattavan paljon edemmäs letkassa. Vasen puoli tiestä oli tässä kohtaa vapaa. Käytin tilanteen hyväksi ja lähdin tykittään alaotteelta neljää kymppiä ohi porukasta. Jalat tuntuivat vahvoilta ja happea riitti hyvin. Sykkeet huitelivat reilussa 180:ssä ja tiesin ettei näin kovaa kannattaisi ajaa kovin pitkään. Sain Tapsan kiinni ja jatkoin ohittelua, kunnes porukka alkoi hajaantua jonoihin. Käytin taktiikka jossa keräsin voimia jonon hännillä peesissä hetken ja sitten seuraavassa alamäessä painoin ohi ja seuraavan porukan kiinni.

Vartin ajon jälkeen olin saavuttanut ryhmän, joka ajoi itselle sopivan tuntuista vauhtia ja jäin peesailemaan. Metsäautotienousussa katsoin, että oliko tuossa joku nuoli oikealle? Porukka jatkoi kuitenkin suoraan ja jätin asian huomiotta. Vähän kuitenkin alkoi mietityttään, kun ura näytti melko ajamattomalta. Edessäni oli puolisen tusinaa ajajaa ja yksi kaatui tien notkelmassa, kun eturengas kiipesi mutarännistä ylös reunalle ja lipesi alta. Pääsin juuri-ja-juuri ajamaan ohi oikealta puolelta. Huh. Hetken päästä tulimme risteykseen ja vetäjä ilmoitti, että nyt mentiin varmaan harhaan. Voi per… Ja Tapsa olikin takanani. Tässä vaiheessa harhaan ajo harmitti melko rankasti ja mietimme Tapsan kanssa takaisin ajaessa mitä tehdään. Päätimme jatkaa rauhassa ja katsoa löytyisikö motivaatiota kisaan vielä. (Tämä harhareissu oli n. 1.3km pitkä jälkikäteen katsottuna)

Harhautumiskohtaan palatessa se olikin jo jonoutunut ja reitti jatkui mutaista single trackia pitkin. Huomasin renkaiden pitävän hyvin ja itselläni ei ollut muita vaikeuksia kuin edellä menevien kaatuilu. Ajelin kiltisti letkan vauhtia, vaikka jotkut lähtivätkin ohittelemaan paikoissa, joissa porukka seisoi polulla.  Krossarilla ei paljon houkutellut poiketa uralta heinikkoon. Viimein tultiin pellon reunaan ja vauhti kasvoi vähän. Sitten edessä oli mutakuoppa ja porukka yritti ajaa siitä huonolla menestyksellä oikealta ja vasemmalta ohi. Itse päätin ottaa linjan keskeltä ja se kannatti! Pyörä meni nätisti vauhdilla yli ja pääsin mukavasti seuraavaan mäkeen. Siinä olikin toinen cyclocrossilla kisaava kuski ja vaihdoin pari sanaa samalla kun ohitin.

Saimme hetken päästä Pasin kiinni ja selitimme mitä oli tapahtunut. Tapsa ilmoitti jäävänsä Pasin seuraan kruisailemaan. Itsellä ajohalut kasvoivat taas ja päätin alkaa kuroa menetettyä aikaa kiinni. Ohittelin porukkaa taas ryhmä kerrallaan. Raunokin tuli hetken päästä eteen ja kerroin taas pummista minkä ajoimme Tapsan kanssa. Aika tuntui kuluvan kummallisen hitaasti, kun katsoin kellosta, että alta tunti oltiin vasta ajettu. Porukka alkoi harventua ja ohitin yksin tiellä ajavan Hannan. Huutelin taas perään, että ajettiin harhaan Tapsan kanssa. Saavutin hetken päästä isomman ryhmän ja päätin hidastaa vähän vauhtia, että riittäisi jalkoja Jämikeskuksen ympäristön nousuihin.

Lost in Jämi

Jämiä lähestyessä näin toisen Maastoonpolje -kisapaidan vilahtelevan kauempana edessä ryhmän kärjessä. Mietin että onkohan se Juha. Jalat tuntuivat hyviltä nousujen alkaessa ja ohittelin porukkaa ensimmäisissä jyrkemmissä nousuissa putkelta runtaten. Osa alkoi taluttaa, mutta onneksi ura oli niin leveä, että vapaita ajolinjoja löytyi. Tuttu paita tuli lähemmäs, mutta pääsi karkuun jälleen alamäessä. Näin kuitenkin, että se oli Jani. Ilmeisen hyvä päivä menossa vauhdista päätellen. Krossarilla joutui alamäkipätkillä hiukan varomaan, kun joukon takaa ei tahtonut nähdä mitä oli tulossa. Ajoin kuitenkin gps:n mukaan 55km/h yhdessä alamäessä ja totesin että alaotteelta kun pitää tangosta kiinni ja roikkuu satulan takana, niin meno on pienistä epätasaisuuksista huolimatta vakaata. Seuraavassa mäessä ajoin Janin rinnalle ja vaihdettiin siinä kuulumisia mäkeä noustessa. Jätin mäen jälkeen Janin taakseni ja kirin etupäähän porukassa.

Harjunousussa Jämikeskusksen lähistöllä. Kuva: Kimmo Virkki

Saavuimme Jämikeskukselle ja ohitin huollon (ja ison porukan). Ajoin Jämin rinteen putkelta ylös ja olin tyytyväinen, kun edellä näkyi vain yksi kuski. Sihtasin pehmeän paikan yli lankkua pitkin onnistuneesti ja saavutin edellä ajavia. Hetken päästä edellä menevät kuitenkin poikkesivat ensin polulta vasemmalla puolella olevalle latupohjalle ja sitten jarruttivat ja alkoivat arpoa. Tulin siihen itsekin ihmettelemään, koska en todellakaan halunnut ajaa harhaan toista kertaa tänään. Kauempana latupohjalla näkyi puussa roikkuva lippusiiman pätkä, mutta kaikille oli epäselvää, oltiinko juuri tultu sieltä Jämiä lähestyttäessä. Minuutissa paikalle tuli huollosta iso lössi porukkaa ja joku huusi että ”suoraan vaan jatketaan, olen paikallisia ja tiedän tämän!”. Vedin metsänpohjaa takaisin polulle ja liityn joukon perälle. (Myöhemmin gps-jäljestä selvisi, että oikaisimme pienen latupohjamutkan tällä kohtaa.)

Seuraavaan alamäkeen (ja kaikkiin tuleviinkin) otin alaotteen tangosta. Olin jäänyt melko taakse porukassa ja kun kiipesimme single track nousua ei ohituspaikkoja ollut ja 42×36 välitykset alkoivat tuntua turhan pitkiltä. Kadenssi pyöri n. 60 tuntumassa ja se oli jaloille jo vähän turhan vähän.

Krossarilla keulille

Ensimmäiselle hiekkatiesiirtymälle tullessa päätin iskeä taas ja lähdin ryhmän ohi. Jyllin huolto lähestyi ja taivaalta alkoi tulla taas vettä. Heitin huollossa vanhan pullon koriin ja nappasin uuden pullon vauhdista ja jatkoin tiesiirtymälle. Sade alkoi yltymään ja latasin lisää watteja kampiin ja yritin jätättää porukkaa, joka roikkui perässä. Lopulta vettä satoi aivan kaatamalla ja takana ajava kommentoi ylämäessä, että pakko ottaa lasit pois, että näkee eteensä. Porukkaa roikkui perässä ja kukaan ei tullut ohi, vaikka ajoin pari mäkeä rauhallisemmin.

Yhtäkkiä tultiinkin jo Pirkan uran pitkälle single trackille. Maisema oli muuttunut radikaalisti viime vuosista hakkuiden seurauksena ja en ollut heti tunnistaa paikkaa. Huomasin myös olevani pitkän maastopyöräletkan kärjessä. Edessä ei näkynyt ketään. Päätin etten jää jalkoihin krossarilla polullakaan ja ajoin sellaista vauhtia ettei kukaan tullut ohi. Huomasin itseasiassa että kaula takana tuleviin kasvoi. Sade hellitti. Sykkeet huiteli turhan korkealla, anaerobisella puolella. En antanut sen häiritä koska ajo sujui hyvin. Sitten eteen tuli jyrkkä, ensin oikealle ja sitten vasemmalle kaartava harjunousu. Jalkani kramppasivat heti kun nousin putkelle. Shiiit…

Krampit + harju = ei hyvä

Tein nopean analyysin vaihtoehdoista ja päätin työntää pyörää jyrkimmän alun ohi. Samalla ihmettelin kramppeja, jotka olivat iskeneet täysin varoittamatta. Jalat olivat tuntuneet hyviltä tähän asti ja voimaakin tuntui olevan vielä jäljellä. Ilmeisesti kesän alhaiset harjoitusmäärät kostautuivat. Ajoin pienen pätkän loivempaa kohtaa noususta ja kun nousu kääntyi vasemmalle ja jyrkkeni, siirryin taas tunkkaamaan. Katselin samalla taakseni ja huomasin että takana tullut letka oli venynyt pitkäksi Pirkan uran polulla ja että kovin moni ei ollut ihan peesissä enää. Hyppäsin takaisin satulaan harjun päällä ja puoliksi kiilasin yhden maastopyöräilijän edelle.

Polku lähti nopeasti laskuun harjun päältä ja otin heti alaotteen tangosta. Muistelin viime vuodesta, että tässä oli ollut ongelmia, kun tanko oli hakannut käsille niin, etten tahtonut jaksaa pitää kiinni. Silloin kädet olivat olleet kahvoilla ja olin jarrutellut etusormilla pelkästään. Ei hyvä. Nyt lasku meni hienosti ja ensimmäiseen jyrkkään vasempaan otin vauhtia jarruilla pois ja leikkasin sisäkurvista. Tällä seurauksella etupyörä meinasi haukata liikaa sisään pehmeässä hiekassa ja vältin kaatumisen vain hyvien refleksien ansiosta. Tämän jälkeen lasku sujui hyvin ja kädet kestivät hyvin alaotteelta, koska tanko suodatti myös mukavasti iskuja.

Lasku sujui jopa niin hyvin, että laskin lopussa suoraan polulle ja tajusin samalla hetkellä, että latupohja ja reitti kääntyivätkin oikealle. Tiukka jarrutus etten ajanut Vatula 2 -huollon suunnasta tulevien alle, pyörä ympäri ja käsi sivulle näyttämään oikeaa suuntaa takana tuleville. Sain kiitosta ohjauksesta. Äkkiä takaisin pyörän selkään ja matkaan. Nousu olikin sen verran jyrkkä, että jalat kramppasivat taas ja oli pakko työntää pyörä ylös. Tämän jälkeen alamäkeen Vatula 1:n huoltoon. Vaihdoin pullon taas huoltoon tullessa ja rupesin kyselemään suolaa. Sain sitä teelusikallisen ja join vettä pari mukia päälle. Jatkoin matkaa ripeästi. Mietin samalla miksen Tahkon kisassa muistanut ottaa suolaa huolloissa kramppien alettua.

Vatula 1:n jälkeen keskityin selviytymään ajosta ilman kramppeja. Ensimmäinen polkunousu meni nopeasti tunkkaamiseksi myös. Kirosin raskaita välityksiä, kun päästin vanhemman herrasmiehen täpärillä ohitse. Tämä kommentoi että 28 eturieska on juuri sopiva. Yritin ajella kevyesti pyörittelemällä jalkoja auki kramppien jäljiltä ja en uskaltanut nostaa tehoja yhtään. Siirtymilläkin pyrin peesailemaan muita. Eteen tuli taas harjunousu ja muistelin että tämä oli vähän teknisempi. Pääsin kuin pääsinkin ylös ajamalla melkein koko nousun, kun poljin kovempaa oikealla jalalla joka kramppaili aikaisemmin vähemmän. Harjun päällä oli myös hiukan teknisempää ja mm. puun runkojen ylityksiä. Oli hauskaa ajaa krossarilla yli rungosta, joista muut menivät kiertämällä tai työntämällä. Yllättäen tuli jyrkähkö kivikkolasku ja siirsin kädet taas salamana dropeille. Lasku meni hienosti ja siirtymällä joku kommentoi, että hyvin vedän krossarilla. Jep, nyt alkoi taas sujua.

Olo kohenee

Seuraavassa huollossa Vasulla jonotin taas hetken, että sain suolaa mukin pohjallisen. Huollosta ei saanut vaihtopulloa ja huomasin vasta lähtiessä, että oma juomapullo oli melkein tyhjä. Jatkoin rauhallista ajoa ja huuhdoin kofeiini geelin alas viimeisillä urheilujuomilla. Olo tuntui jo vahvemmalta ja ohittelin taas muita kuskeja, joita tuli harvakseltaan selkä edellä vastaan. Seurasin hetken aikaa, kun edellä punaisessa sram-paidassa ajava jamppa ohitti hitaampia ja kuittasin sitten ohi alamäkipätkällä. Kohta tulimme jyrkempään hiekkatie alamäkeen, joka meni kohti järven rantaa. Vauhti kohosi lähelle viittä kymppiä ja tajusin aika myöhään, että mäen alla onkin jyrkkä mutka vasemmalle. Tiukkaa jarrua ja onnistuin kääntämään pyörän niin että menin vain hiukan nurmikon puolelle. Takana tuleva punapaita veti reilusti leveämmäksi mutta pysyi myös pystyssä.

Edessä oli laskun jälkeen vähemmän yllättäen ylämäki.  Huomasin että pystyn ajamaan mäkeä ylös mukavalla 80 rpm kadenssilla ilman että jaloissa tuntui kramppioireita. Mäki oli yllättävän pitkä, mutta ei liian jyrkkä (mittari kertoi myöhemmin että 60 nousumetriä). Kuittasin yhden fatbiken nousussa ja sen jälkeen alkoi mukava hiekkatiesiirtymä maalaismaiseman halki. Aurinko paistoi, ajo kulki taas ja vaatteetkin alkoivat olla kuivat hanskoja myöten. Näin kauempana toisen krossarikuskin ja hetken päästä kuittasin ohi ja moikkasin samalla. Ihan parasta 😀

Seuraavaksi saavuimmekin omaksi yllätykseksi Vatula 2:n huoltoon. Jotenkin kuvittelin, että olimme jo lähempänä maalia. Noh, menin hakemaan suolaa ensimmäisenä ja sitten jouduin peruuttelemaan, että sain uuden juomapullon pöydästä. Otin myös tarjotut suolakurkut, mutta en ottanut banaania, vaikka sitä suorastaan tuputettiin 😉

Loppu häämöttää

Huollosta lähtiessä näin taas punaiseen sram-paitaan pukeutuneen kaverin ja tämä näki myös lähtöni ja liimautui taas peesiin. Noh, mikäs siinä. Mukavampi ajaa, kun on seuraa 😉 Vatulasta lähtiessä nousu otti jalkojen päälle, mutta sain kuin sainkin ajettua sen ylös ilman kramppeja. Oikealle alamäkeen lähdettäessä keskellä väylää oli joku jarruttelemassa. Huusin särmästi ”Vasemmalta ohi!” ja sitten lasketin laskun jarrut auki alaotteelta. Krossari menee kyllä nätisti pehmeistäkin hiekkapaikoista, kun vauhtia on tarpeeksi ja ei tee mitään äkkiliikkeitä.

Matka jatkui rivakasti, kunnes tulimme pellolle ja totesin että tässä taitaa olla tulossa nyt se toinen reitin röllipätkistä. Kommentoin punapaidalle että ”Ei olisi kyllä tätä tarvinnut toista kertaa tänään ajaa”. Mutta olin tulkinnut reittiä taas väärin ja tämä oli eri pätkä kuin kisan alkupuolella. Onneksi. Ajelin rennosti mutapolkua ja totesin jälleen, että renkaat pitävät todella hyvin. Tekniset kohdat menivät hyvin putkelta jumpatessa. Vauhti ei ollut hurja, mutta pysyin sentään liikkeellä ja pystyssä. Polun lopussa oli hitaampi kuski edessä ja jalkauduin itsekin. Totesin sitten, että pyörä taitaa kulkea nopeammin ja kevyemmin kun juoksen. Jalat tuntuivat vähän tönköiltä, mutta juoksin kevyesti viimeiset 20 metriä polusta.

Pellon reunaan tullessa juoksin vielä ojan pohjan kautta ja hyppäsin pyörän selkään. Samalla takaa tulikin yllättäen kuituinen fatbike ohi ja kovaa. Olin ilmeisesti ollut tiellä. Hups. Pelto oli mukavan tasainen ja sain siinä kuitattua heti parista kisaajasta ohi. Tulimme asfalttitielle ja kuittasin alamäessä ohi fatbikestä uudestaan. Seuraavassa ylämäessä osat vaihtuivat taas. Näitä nousuja ja laskuja oli muutama ja kun uskalsin ottaa mäkiin paremmin vauhtia, niin jätätin muut, eikä fatbikeä enää näkynyt. Punapaita roikkui silti sitkeästi perässä.

Maaliin!

Laitoin lisää watteja kampiin, kun saavuimme kylpylälle vievälle asfalttitielle. En saanut silti karistettua peesaajaa ja rupesin arpomaan, että missä se maali oikein on? Yllätyinkin kun huomasin että reitti vei vielä nurmikolle ja hiekkarannalle. Jalat huusivat armoa, mutta puristin silti viimeisetkin mehut niistä. Maalisuoralle tullessa peesaaja yritti viimein tulla ohi. Nousin välittömästi putkelle ja runttasin niin paljon kuin jaloista vielä irtosi. Ylitimme maaliviivan rinnakkain ja selostaja kuulutti, että alitimme juuri 4h ajan. Samaan aikaan edessä olikin seisoskelijoita pyörien kanssa yllättävän lähellä. Vedin paniikkijarrutuksen ja pyörä pysähtyi asfaltilla. Punapaita ei saanut pyörää pysähtymään ja meni nurmikonpuolelle ja törmäsi siellä mieheen. Hetken ihmettelyn jälkeen todettiin, ettei onneksi sattunut kehenkään. Tästä sitten loppuhuoltoon syömään pullaa ja energiapatukoita.

Loppuaika 3:59:54 ja toisena cyclocrosseilla ajaneista. Reilu 20 minuutin häviö nopeimmalle. Jos ajo olisi mennyt yhtä nappiin kun edellisvuosina niin olisi voinut tulla tiukempi vääntö kärkisijasta.

Pakollinen selfie kisan jälkeen

Loppuanalyysi

Kalusto toimi täydellisesti ja reitti oli hauskempi kuin aikaisemmin. Alku meni pieleen harhaan ajon ja liian kovan tempoilun takia. Ensimmäisen 30 minuutin avg sykkeet olivat huimat 178! Ajoin tänä keväänä vahvan ajon Aulangolla ja silloinkin alkupään kisasta turhan kovaa. Siellä ensimmäisen 30 minuutin avg oli ”vain” 173. Lisäksi jäin harhailun takia hitaampaan ryhmään Jämin ympäristön mäkiin. Ne olisi ehkä kannattanut ajaa kovempaa putkelta runtaten ylös kuin vääntää satulasta 60 rpm kadenssilla. Tämä olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto jalkojen kuormituksen osalta, kun olisi saanut eri lihasryhmiä paremmin töihin. Jalkojen krampit tulivat yllättäen, mutta mikä oli vielä yllättävämpää, että pystyin toipumaan niistä ja ajo kulki loppua kohden paremmin. Olen edelleen sitä mieltä, että reitti sopii hyvin cyclocross pyörälle ja että Jämillä on ennen kaikkea hauskaa ajaa krossarilla!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.